maanantai 16. joulukuuta 2013

Kuningatar-valkosuklaakakku



Tässäpä vielä juniorin synttärikakku vol. 2, joka vietiin perhekahvilaan muiden lasten ja äitien nautittavaksi. Pohjana 6 munan sokerikakkupohja sekä täytteenä vaniljavanukas-valkosuklaatäyte kera kuningatarmarjasurvoksen, aika herkkua, joskin aika makeaa!

Lanttulaatikko


 Helppo ja vaivaton lanttulaatikko ohje! Ihan hyvin kävi ensikertalaiselta lanttulaatikon teko! Ehkä aavistuksen löysempää olisi voinut sose olla mutta eipä tuo juuri makuun vaikuta!

500g lanttusosetta
2 dl kermaa
1 kananmuna
4-6 rkl siirappia
½ dl korppujauhoja
1 tl suolaa
ripaus jauhettua valkopippuria ja inkivääriä
ripaus muskottipähkinää
pinnalle voinokareita

Keitä kuoritut lantut vedessä ilman suolaa ja soseuta keitinlientä käyttäen. Valmistakin lanttusosetta on sallittua käyttää ;) Sekoita lanttusose ja kaikki muut ainekset ja kaada seos voideltuun, laakeaan vuokaan korkeintaan 3 cm:n kerrokseksi. Koristele pinta ja laita voinokareita pinnalle. Kypsennä uunissa 200 °C:ssa n. 1,5 tuntia. Mikäli haluat ruskeamman paistotuloksen, jatka paistamista vielä puoli tuntia.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Bataattisoselaatikko

Ennen uuniin menoa

Täksi jouluksi teen ensimmäistä kertaa elämässäni joululaatikoita. Rosollia kinkkua graavia jne on kyllä tullut tehtyä ennenkin, mutta laatikot on aina saatu joltakin (anopilta, vanhemmilta tms.). Nyt kuitenkin tarjouksista huolimatta päätin opetella vähän itsekin. Ensimmäisen laatikon tein jo tänään pakkaseen valmiiksi välttääkseni hirveää joulukiirettä. Vuorossa oli ei niin perinteinen bataattisoselaatikko. Ennen uuniin menoa maistelin ja oli kyllä maukasta joten varmaankin uunissa maku parani entisestään. Maultaan laatikon sijoittaisin imelletyn perunalaatikon ja lanttulaatikon välimaastoon. Hieman makeahko ja pehmeä rakenteeltaan. Tuskin maltan odottaa joulua!

Valmiina uunista ulos!


800 g bataattisosetta
1 tl suolaa
1 prk (120g) smetanaa
2 rkl korppujauhoja
1 muna
2 rkl siirappia
ripaus valkopippuria
½ tl kanelia
pinnalle
korppujauhoja
Lisää bataattisoseen sekaan smetana, korppujauhot,
muna, siirappi ja mausteet. Kaada kahteen voideltuun ½ litran vuokaan. Ripottele pinnalle korppujauhoja. Kypsennä 175 asteessa n. tunti.
 (ohjeessa käytetään valmista bataattisosetta, itse keitin n. 800g bataattia ja soseutin keitinveden kanssa soseeksi)


Valmiina pakastimeen

Kinkkuvoileipäkakku

Tässä toinen symtymäpäivien tarjottavista. Kinkkuvoikkaria tuttuun tapaan ;)

Täytekakkua 1-vuotiaalle!

 
Tällaisen täytekakun väkersin kuopuksen 1-vuotis syntymäpäiville. Välissä Valkosuklaa-vaniljavanukastäyte sekä suklaa-vaniljarahkatäyte ja hieman vadelma marmeladia. Pohjana käytin tummaa, erittäin mehevää suklaakakkupohjaa, jonka ohjeen löysin kinuskikissalta.
 Täytteiden ohjeita laittelen paremmalla ajalla.
Kakkupohja taikina:
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita tai margariinia
3 ½ dl sokeria
3 munaa
3 dl kädenlämpöistä maitoa
Paistolämpötila ja -aika:
175 astetta, keskitasolla 50-60 minuuttia
Kostutus:
1 ¼ dl kostuketta (maito, vaniljamaito, mehu, virvoitusjuoma)
00aa4
Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24 cm).
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen.
Sekoita hitaalla teholla vatkaten joukkoon ensin reilusti jauhoja ja tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput kuivat aineet ja kädenlämpöinen maito.
Kaada taikina vuokaan.
Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 50-60 minuuttia.
Anna seistä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Isänpäivälahja/ askartelu

Tässä E 5-vuotta sekä S 11-kk puumerkit 
Se tulee joka vuosi, ja jokaikinen kerta se on yhtä hankalaa keksiä jotakin kivaa ja hyödyllistä ja mielellään itsetehtyä isälle! Noh, jostain takaraivon sopukoista tuli mieleeni muisto, että lapsena askarreltiin taikataikinasta helmiä jne. No siitäpä ajatus, isälle lahjaksi taulu, jossa olisi lasten tassunjäljet muistona! Tällätavoin sain nuoremmankin muksuista osallistumaan lahjan tekoon, muuten kun ei vielä 11 kuinen lapsukainen kykene askarteluun. Tässä ensin taikataikinan ohje, ja mattimyöhäisetkin vielä ehtivät isänpäiväksi sillä ainekset löytyvät varmasti kaapistasi ja aikaakaan tähän ei kauan tuhraudu!

Taikataikina;

6dl vehnäjauhoja
3dl suolaa
3dl kylmää vettä
2rkl ruokaöljyä


Sekoita ja vaivaa taikina tasaiseksi ja ala muovailla haluamiasi koristeita tms. Taikataikina kuivatetaan(kovetetaan) uunissa 125 asteessa noin tunnin ajan leivinpaperin päällä. Isommat työt vaativat enemmän aikaa ja pienemmät voivat kuivua alle tunnissakin! Kokeilemalla tietää parhaiten. Ja näitä ei voi "ylikuivata" joten voit helposti pelata varmanpäälle ja jättää uuniin vielä toviksi kun uskot että olisivat jo kuivia!
Massaa voi myös värjätä elintarvikeväreillä, niinkuin minäkin tein. Tai vaihtoehtoisesti työt voi maalata kuivatuksen jälkeen ja lakata!

Herkkulinna onnittelee ihan jokaista isää isänpäivänä 10.11.2013!



Voileipäkakku

Kinkkuvoikkariakin tarjottiin 5-vuotis synttäreillä. Välissä Kinkusta tuorejuustosta sinappikurkkusalaatista paprikasta sekä ranskankermasta tehty tahna, maustettu suolalla ja pippurilla.

Turtles-kakku

Blogissa on taas hetkisen vietetty hiljaiseloa, ihan vain saamattomuuden takia. Muka ei koskaan ehdi postailla tänne mitään, no tässäpä tulee. Vanhemman poikani 5-vuotis kakku, ja aiheeksi valikoitui turtlesit hänen itsensä toiveesta. Välissä on vaniljavanukasmousse sekä lingonberry curd.


torstai 5. syyskuuta 2013

Kinkkupiirakka, pellillinen

Tässäpä helppo ohje maukkaaseen kinkkupiirakkaan, täytteeseen voi lisäillä oman maun mukaan mitä vaan tai jättää jotain pois. Ohje on kopioitu jostain, en muista mistä mutta näin se menee;

Pohja;
2 dl maitoa
2 muna
½ tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g sulatettua voita tai margariinia
Täyte:
n.400 g savukinkkua pikkukuutioina tai koneen leikkuriterällä hienonnettuna
1-2 paprikaa kuutioina
 1 sipuli hienonnettuna
1tlk ananasta paloiteltuna
4 dl juustoraastetta
2 dl kermaviiliä
3½ dl maitoa
5 isoa munaa
mausteeksi suolaa, paprikajauhetta, jauhettua mustapippuria 

Valmistaminen:
Sekoita pohjaa varten maito ja muna. Lisää keskenään sekoitetut kuivat ainekset ja rasva ja sekoita tasaiseksi, Älä vaivaa, ettei taikina sitkisty. Taputtele taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle (kastele käsiä tarvittaessa jauhoissa).Tee myös reunat taikinasta. Levitä pohjalle kinkku, paprika ja juustoraaste. Sekoita kermaviili+maito+munat ja mausteet ja kaada pellille. Tasoita pinta taputtelemalla paistinlastalla, näin juustoraastekin kostuu ja ruskistuu tasaisemmin. Kypsennä piirakka 175 -200 asteisessa uunissa n.30 min. Tällä ohjeella tehty piirakka kypsyy aika nopeasti, joten ole skarppina loppupuolella paistoa, ettei piirakka tummu liikaa.
 (Ja tietenkin unohtui ottaa kuva valmiista piirakasta, ennenkuin oli liian myöhäistä...ens kerralla koitetaan olla skarpimpia)

Me&I-kutsukakku

Leivontarintamalla on ollut hiljaista jo tovin, nyt kuitenkin tuli leivottua täytekakkua pitkästä aikaa me&i kutsuille. Kakku on 6 munan pohja jossa täytteenä sokeroituja lakkoja sekä kerma-kermaviili vaniljalla höystettynä.

Kukkaset ovat sokerimassasta tehtyjä, osaksi pastavärillä värjättyä ja pintaan suihkautin hieman helmiäis-sprayta antamaan nättiä kimallusta :) Kermaankin lisäsin tipan pastaväriä tuomaan hempeää vaaleanpunaisen sävyä.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Ystävänpäivän kunniaksi herkuttelimme oikein kunnolla ja valmistimme esikoisen kanssa ihanan tahmaisia, äkkimakeita ja niiiin herkullisen suklaisia brownieita. Leikeltiin valmiista brownie pellistä teemaan sopivin muotein muutama sydän ja koristeltiin valkosuklaalla pursotellen. Kahvipöydässä kukin valitsi mieleisensä, esikko tietenkin sen, jossa oli eniten valkosuklaata, onhan se hänen suuurta herkkuaan. Ja me miehen kanssa valittiin tietenkin palat, joista tunnistimme toisemme, rakas<3 Näitä olisi ollut ihana viedä ystäville lahjaksi. Idea kävikin mielessä, että kauppareissulla olisi voinut samalla piipahtaa parissa paikassa matkan varrella, mutta koska edelleen sairastelemme niin parempi pysytellä etäällä, jottei tartuteta ketään. Ensivuonna ehkä sitten. :)

Nämä olivat tietenkin tyyliini sopien erittäin yksinkertaisia ja helppoja valmistaa, joten nämä varmasti onnistuvat hieman kömpelömmältäkin ystävänpäiväleipurilta. Ohje tulee tässä;

150g tummaa suklaata (hätätapauksessa voi käyttää maitosuklaata, lisätä voi tummaa kaakaota suklaan sekaan)
150g voita
2,5dl sokeria (joko tummaa-, fariini-, hienoa-, ruokosokeria...)
3 kananmunaa
2dl vehnäjauhoja
2tl vaniljasokeria, ripaus jauhettua vaniljatankoa tai loraus vanilja-aromia

ja seuraava kohta on valinnainen, sen voi jättää kokonaan pois tai vaihdella mielensä mukaan

n.150g suklaa-toffee palloja (vaihtele esim. mariannerakeita tai rouhetta, minttusuklaata valkosuklaata, maitosuklaata, kuivattuja vadelmia tai mansikoita...ihan mitä tahansa voi laittaa...tai olla laittamatta ;) 

Ensin uuni lämpeämään 175 asteeseen. Sitten sulatetaan voi ja suklaat mikrossa tai vesihauteessa. Tämän jälkeen vaahdotetaan munat ja sokeri kuohkeaksi kovahkoksi vaahdoksi johon lisätään jo hieman jäähtynyt voi-suklaa seos. Sen jälkeen lisätään jauhot ja vanilja varovasti sekoitellen (mieluiten siivilän läpi) ja lopuksi vielä käännellään makeiset tms. sekaan. Kaada hyvin voideltuun ja jauhotettuun tai leivinpaperilla vuorattuun neliskanttiseen vuokaan ja paista noin 20min. Jäähtyneenä browniet on helppo leikata haluamaasi muotoon ja koristella tai olla koristelematta :)

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Ristiäiskakku

Lauantaina vietettiin ristiäisiä kotona lähimmän perheen voimin. Tietenkin ensin loppuviikosta esikoinen sairastui, sitten torstaina sairastuin itse ja lauantain vastaisena yönä vielä kuopuskin alkoi oirehtia, sekä puolet vieraistakin sairastivat..Kaikesta huolimatta ristiäisistä selvittiin kunnialla ja leipomukset saatiin ajoissa valmiiksi. Mielenkiintoista leipoa ilman maku- tai hajuaistia, kun aikaansaannoksen mausta ei ole juurikaan käsitystä ;) Tässä kuitenkin päivänsankarin kakku jonka pohja on vaalea kakkupohja, jossa lasillinen munia, toinen jauhoja ja kolmas sokeria. Välissä survottuja sokeroituja mansikoita ja valkosuklaamousse. Päällä hattuna sokerimassaa johon suihkautin hieman helmiäissprayta ja reunoilla kermapursotukset. Pursotuspussiin laitoin yhdelle reunalle värjättyä kermaa ja loput valkoista, näin sain aikaan raitaefektin joka mielestäni on aika kaunis ja herkkä tuollaiseen kakkuun. Kokonaan siniset pursotukset olisivat mielestäni olleet liian räikeät, kun taas pelkät valkoiset ehkä hieman pliisut. Koristeen teon delegoin ystävälleni ajanpuutteen vuoksi ja onhan hän erinomainen koristeleipuri ;) ne ovat siis peräisin häneltä.

torstai 31. tammikuuta 2013

Perunarieskat

Nämä helppoakin helpommat rieskaset syntyvät tähteistä. Meillä ainakin lähes aina jää ruualta hieman muussia yli, joka yleensä löytää tiensä koirien suuhun ;) Mutta keksinpäs käyttää eilen illalla ylijääneen muussin hyödyksi ja valmistin iltapalaksi muutamat rieskaset. Mikäs sen parempaa, kuin uunituoreet rieskat runsaalla voilla teen tai kaakaon kera :)

Ohje menee kutakuinkin tällätavalla

päivälliseltä jäänyttä muussia sen verran kuin sitä on (yleensä tuskin litratolkulla)
1-2munaa
1-2dl vehnäjauhoja
tarvittaessa hieman suolaa
maitoa


Elikkä yksinkertaisesti sekoita munat muussiin sekä vehnäjauhot ja mausta tarpeen mukaan suolalla. Jatka seosta maidolla sen verran että siitä tulee kuin löysää puuroa, jonka jälkeen lusikoi pellille pieniä kekoja ja ripottele päälle hieman jauhoja ja painele lusikalla ohuiksi rieskoiksi. Paista 250 asteessa n. 10-15 minuuttia ja tarjoile voin kera. (itse voitelin heti paiston jälkeen rieskat voisulalla)

maanantai 14. tammikuuta 2013

Nopea kalakeitto / Seikeitto

Helppoa nopeaa ja maukasta arkiruokaa kädenkäänteessä. Sopii hyvin sellaiseen päivään, kun on kiire eikä joutaisi laittaa ruokaa, mutta tahtoisi silti syödä maukasta kotiruokaa roskaruuan sijaan (meillä 4-vuotias ei ainakaan edes syö roskaruokaa, vaan mielummin kotiruokaa) Tämän keiton valmistamiseen ei mene puoltatuntia kauempaa!

Keitossa on pakasteseitä valmiina kuutioina, suikalejuureksia pakastealtaasta, pari perunaa kuorittuna ja pieneksi pilkottuna (voi käyttää myös perunasuikaletta pakasteesta) loraus kermaa, kalaliemikuutio, kalamaustetta, tilliä, suolaa, aromisuolaa, maustepippuria, vettä.

Tyhjennät vain juurespussit ja perunat kattilaan ja lisäät vettä niin, että ne peittyvät. Lisää mausteet ja liemikuutio ja anna keiton porista n. 10min, jonka jälkeen lisää kalat ja anna kiehua kunnes kalat ja juurekset ovat kypsiä, lisää loraus kermaa, tarkista maku ja lisää mausteita tarpeen mukaan.

Mustikkapiirakka

Mustikkapiirakka on ehdoton suosikki, mihin vuodenaikaan tahansa ja se maistuu niin pienille kuin isoillekin ;)
Tässä yksinkertainen ohje maukkaan piiraan valmistamiseen;

125g pehmeää voita
1dl sokeria
1 kananmuna
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Lisää sitten vehnäjauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe ja sekoita kunnes taikina on tasaista ja murumaista.
Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille, lisää mustikoita 3-4dl ja kaada päälle kermaviiliseos;

200g kermaviiliä
1dl sokeria
ripaus vaniljasokeria
2 kananmunaa

Paista 200 asteessa n. 30-40minuuttia.

Lohivoileivät


Tässäpä suurta herkkua kahvin kera. Itse graavattua lohta maalaislimpulla voin ja salaatin kera, muuta ei tarvita ;)

Muutoksia ;)

Blogissani on vietetty hiljaiseloa jokunen kuukausi kotona vallinneen härdellin takia :) Nyt kuitenkin pahimmasta häsystä on selvitty, ja voi alkaa yrittää taas saada jotakin tänne blogiinkin asti ;) Nähtäväksi jääköön, mitä tämän herkuttelijan keittiöstä vastaisuudessa syntyykään, kun pieniä apureita onkin nykyään kaksi ;)  Ehkäpä seuraava kunnon postaus tulee ristiäistarjoiluista ;)